OTSIKKOSI

Tässä tekstisi alkaa. Voit klikata tästä ja alkaa kirjoittamaan. Quae ab illo inventore veritatis et quasi architecto beatae vitae dicta sunt explicabo nemo enim ipsam voluptatem quia voluptas sit aspernatur aut odit aut fugit sed quia consequuntur magni dolores.

Tietomurto osa 3

Janne Valkeeniemen tarinassa psykiatri Janne ja ent. potilas Gerhard ovat saaneet sairaalan tietojärjestelmän kaaokseen. Kukaan ei tiennyt mikä oli aitoa ja mikä ei. Silti piti asioita hoitaa.

Kirjan sivulla 649 kerrotaan ylilääkäri Notkolasta, joka oli Jannen vastoinkäymisten primus motor.

Notkolaa vietäessä laitokselle syntyi yllättävä konflikti. Juuri ennen kuin Notkola uusine poliisikavereineen käveli pääaulan poikki, ulko-ovista tallusteli sisään kaksi poliisimiestä. Toinen heistä tunsi Notkolan kuljettajat:
- Terve! Ketä te olette viemässä? Onko se Pertti Notkola?
- Joo. Mistäs arvasit?
- Minä en arvannut mitään. Pysähdytään hetkeksi. Katsos tätä.
Virka-apupyynnön kaavake oli tavanomainen. Siinä sairaalan päivystävä lääkäri oli esittänyt klo 14.10 kaupungin poliisille pyynnön toimittaa Pertti Notkola päivystykseen psyykkisen voinnin tutkimusta varten. Lisätietoja oli annettu puhelimitse, ja ne olivat sitä luokkaa, että Notkolaa oli lähdetty hakemaan heti. Potilasturvallisuus oli uhattuna Notkolan mielisairauden vuoksi. Tietojen mukaan Notkola ei ollut lääkäri ensinkään, vaan hän oli vuosikaudet elänyt sellaisen harhan vallassa. Ja toiminut ylilääkärinä!
Suuren ala-aulan keskelle jäänyt viisikko, neljä poliisia ja yksi ehkä-todennäköisesti-lääkäri herätti ohikulkijoiden huomiota. Odotustilan penkeillä ihmiset tuijottivat heitä herkeämättä, sillä poliisit olivat alkaneet väitellä kovaäänisesti. Muutenkin sairaalan toiminnasta saattoi päätellä, että jotain oli talossa pahasti pielessä.
Kaksi poliisia oli saanut käskyn viedä Notkola putkaan. Kaksi muuta oli toimittamassa häntä hoitoon. Notkola itse tohotti, että ei kumpaankaan. Hän voi heti todistaa, että virka-apupyyntö on pötyä. Katsotaan koneelta niin huomataan...
Sekaisin menneeltä koneelta ei voitu katsoa mitään. Virka-apupyynnön tekijä oli lähtenyt ja toinen päivystäjä tullut. Kuustenmaa ja sen kaveri olivat sitä mieltä, että virka-apu oli epäselvä juttu, parasta oli viedä mies laitokselle. Toiset vastustivat jyrkästi.
- Ajatelkaa mitä siitä seuraa, kun hoitoon toimittamisen asemasta me viedään potilas putkaan. Iltapäivälehdet repivät isot otsikot!
- No, viedään ensin hoitoon ja sitten putkaan!
- Silloin ne ottaa sen hoitoon ja päästää kohta pois. Psykiatristen potilaiden omaiset valittaa, että potilaat uloskirjoitetaan sairaalasta vaikka ne on ihan sekaisin. Kyllä me se tiedetään kun joudutaan kuljettamaan samaa ihmistä sairaalaan vähän väliä.
Muuan sairaalasta äsken uloskirjoitettu potilas oli siirtymässä kotihoitoon. Ulko-oven edessä odotti ambulanssi, ja kuljetushenkilöstö oli työntämässä potilasta sinne kotihoidon suunnalle. Toinen kuljettaja huomasi työvuoronsa päättyvän. Aika äkäisesti hän tokaisi:
- Menkää jonnekin, kunhan ette seiso siinä keskellä toisten tiellä.
- Hyvä ajatus, vanhempi konstaapeli Kuustenmaa vastasi. - Lähetään, pojat, etsimään, löytyykö tästä hullunmyllystä päivystävä lääkäri.
Notkolan vaiheista syntyisi pitkä ja hauskakin tarina. Todetaan lyhyesti, että sairaalasta ei löytynyt minkäänlaista kirjallista dokumenttia hänen lääkärin oikeuksistaan eikä nimityksestä nykyiseen virkaansa.
Notkola ei ollut oikea valelääkäri. Dokumentointi oli aikoja sitten siirretty sähköiseen arkistoon, jonne sattuneesta syystä ei nyt ollut pääsyä. Tietojärjestelmän korjaamista ei aloitettu niistä tiedoista, vaan ensiksi yritettiin saada potilastiedot, lääkehoidot, labrat suun muut käyttökelpoisiksi.
Vielä paljon kului aikaa ja tutkijoilta tupakkia, ennen kuin saatiin selville, että ATK-asiantuntijat olivat raportoineet järjestelmän haavoittuvuudesta neljä vuotta aikaisemmin. Alkuperäinen ohjelman tekijä Gerhard Schneedorfer oli kirjoittanut lausunnon: Järjestelmä on vanhentunut, eikä sitä paikkaamalla saa luotettavaksi.

Taloushallinto-ohjelman kytkeminen kompuroiviin potilasohjelmiin teki kokonaisuudesta vielä huonomman. Sitä kai Schneedorfer tarkoitti kutsumalla ohjelmaa sekasikiöksi.

SOME ON 

OIKEUDENMUKAINEN

Sopulien onnellisessa ja hyvinvoivassa valtakunnassa kaikki asiat olivat hyvin. Jos joku muuta esitti, hänelle muistutettiin, miten kävi edelliselle mukisijalle. Eihän hänelle mitenkään käynyt, koska hänestä ei sen koommin nähty häntääkään.

Kumminkin ilmaantui muuan sopuli, joka ehdotteli sellaista mitä ei näkynyt jonossa edellä juoksevan hännän kohdalla. Selvästi häirikkö.

Oikeus toimi

Irvileuka vangittiin, ja koska rikos oli pahinta laatua, hänet tuotiin suoraan korkeimman someoikeuden eteen. Hän yritti käyttää puheoikeutta someistunnossa, mutta eipä siitä iloa ollut, kun 800-päinen sopulijoukko peittosi hänet ulvonnallaan. Kuolemantuomiolle ei ollut vaihtoehtoa. 
  Jokin inhimillinen notkahdus aikaansai sen, että rikolliselle tarjottiin asianajaja. Sitten ei voitaisi syyttää somekansaa sivistymättömäksi.

Jopas olikin advokaatti!

Rikollisen puolustusasianajaja tuli vankilaselliin tapaamaan asiakastaan. Ulkoa raikuivat tyrmän syvyyksiin saakka somelauman huuto kadulta. 
- Miltä näyttää? Rikollinen kysyi, ja ehti jo arvioida että asianajaja ei kuulu sopuliväestön älyllisyydessä korkeimpaan perseptiiliin.
- Mistäs minä sen tietäisin? Kun en ole nähnyt sinua, enkä mitään muutakaan. Hetkinen! Katsotaan! Katsopa minua silmiin.
Rikollinen noudatti asianajajan pyyntöä, ja katsoi tätä niin hyvin kuin kykeni.
-Me voitetaan tää juttu, sanoi asianajaja.

Uusi oikeuden istunto

Asianajaja oli loistavalla tuulella ja piti uransa hienoimman puheen. Tuomarikunta, 50 somesopulia kuunteli kerrankin keskeyttämättä.
-Arvoisa oikeus! Asiakkaani on tuomittu kuolemaan, ja se on tietysti hänelle ihan oikein. Hän rikkoi sopulismin pyhintä säätöä, johon onnellisuutemme ja nimenomaan sopumme perustuu. Kiitän teitä päätöksestänne. 
  Tuomaristo klikkasi kuumeisesti Tykkään näppäimiään vahvistavilla emoijeilla korostettuina. Mutta puolustusasianaja jatkoi:
- Tavatessani asiakkaan huomasin heti, mistä hänen anteeksiantamaton lankeemuksensa johtuu. Hyvä tuomaristo! Ja sinä syytetty, roisto! Katsokaa toisianne nyt! Älkää hätäilkö. Katsokaa toisianne silmiin.

Armo

Niin tuomarit tekivät. Ja kohta koko someporukasta päästi yhteinen huuto:
- Hän katsoo kieroon! Hänen vasen silmänsä harottaa sivulle.
- Niinpä. Haluatteko pitää tauon ja harkita uudestaan tuomiota? huusi asianajaja.
- Ei tarvitse, vastasi sometuomaristo yhteen sopuliääneen. -Syyntakeeton.
- Sitä arvelin, kuittasi asianajaja. -Hän ei pysty keskittymään sopulijonossa edellä kulkevan häntään, kun katse harhailee luvattomille maisemille. Mutta se ei ole hänen juridisoikeudellisesti vastuullinen vikansa.

Tuomaristo piti kokouksen ja ilmoitti uuden päätöksen: Syytetyn tulee pitää aina silmälaseja, joissa vasemman silmän kohdalla on näkökentän peittävä harmaa levy. Jos hänet löydetään joskus ilman näitä erikoisia silmälaseja, hänet mestataan välittömästi.

Suunnitelma C

Jos asiallinen suunnitelma tilanteen hallitsemiseksi ei toimi, otetaan takataskusta käyttöön suunnitelma B. Tarvittaessa siirrytään epäsovinnaiseen suunnitelmaan C.

C kuin corona, kruunu.

Antiikissa rokonarpiset orjat olivat markkinoilla arvokkaampia kuin sileäihoiset. Isorokon jäljet todistivat, että he olivat saaneet immuniteetin, ja siten vähemmän riskialttiita sijoituksia tuotantovälineinä. Isorokon torjunta rokotuksilla aloitti paljon myöhemmin rokotusten voittokulun. 
   Koronavirusrokotusta odotellaan. Ties kuinka kauan. Nyt pitäisi jo olla tiedossa ja julkistettu, saako sairastettu koronainfektio aikaan immuniteetin. Jos niin on, kannattaa immuniteettia ryhtyä hallitusti hankkimaan sairaanhoitohenkilöstölle.

Rokottamaton hoitohenkilöstö muodostaa pitkäaikaisen epävarmuustekijän, sekä itselleen että potilaille, ja koko järjestelmälle. Syntyy karanteenin tarpeita kerta toisensa perään. 
  Ryhdytään siis rokottamaan heti luonnonmenetelmällä.
  Otetaan hoitohenkilöstöä sadan hengen ryhminä tartutettaviksi koronaan. Ryhmät kootaan niin, että yhden työpaikan henkilöstöön ei tule suurta vajausta. Tartutetut majoitetaan tyhjiksi jääneisiin lomakeskuksiin. He pystyvät siellä hoitamaan itseään ja toisiaan riittävästi. Heille järjestetään sopivaa täydennyskoulutusta aikansa kuluksi.
  Immuniteetin saatuaan he palaavat töihin varmoina tekijöinä.

Tämä rokotusoperaatio jatkuu pari kuukautta. Epidemian ollessa pahimmillaan meillä on työkykyinen ja terve henkilöstö, joka ei edes suojavarustusta itsensä vuoksi tarvitse. 
  Hanke olisi kannattanut aloittaa jo helmikuussa, kun tajuttiin mistä on kysymys. Parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Kysymys on vain kyvystä tehdä epätavallisia päätöksiä jämäkästi.

Väkivallan puute masentaa

Jos vierasta kulttuuria ja sen periaatteita moitiskelee, sitä sanotaan rasismiksi. Kaikki tarvitsee hyväksyä monikulttuurisuuden nimissä. Esimerkiksi tyttölasten sukuelinten silpominen ja neitojen kunniaton murhaaminen ovat eräissä kulttuureissa ihmisoikeuksia.
  Politiikka vaikuttaa kaikkeen. On ällisteltävä, kuinka samat poliittiset piirit hyökkäävät someraivolla pikkuasian vuoksi ja vaikenevat murhaamisesta. Suvaitsevaisuus ja suvaitsemattomuus eivät pahemmin voi ristiriidassa olla.
  Mikä on kärjistetty mielipide tai virheellinen käsitys? Mikä on panettelua ja mikä on totta? Minä uskon siihen mitä näen omin silmin. Pidän totena tapahtumia, jotka itse kohtaan. Paljon tosia kokemuksia on kertynyt potilastyössä. Jos niiden perusteella kerron ongelmista, teen sen vain niin, että potilas tai muu henkilö ei paljastu.

Viisikymmenvuotias nainen päätyi psykiatrille masennuksen vuoksi. Hän oli sukulaisineen muuttanut Suomeen jostain maasta Marokon ja Kiinan välillä. Uskonto ja muu arvomaailma olivat peräisin samoilta seuduilta.
  Suomi osoittautui oudoksi elinpaikaksi. Suonessa oli mahdollinen sellainen perhetragedia, että naisen aikuinen tytär alkoi seurustella vääräuskoisen kalpeanaaman kanssa. Kotimaassa sellaisia ei ollut, ja jos olisi, tappamalla mokomasta olisi eroon päästy.
  Jotta Suomessakin perheen asiat saataisiin kuntoon ja suvun kunnia säilymään puhtaana ja raikkaana, äiti määräsi aikuisen poikansa tappamaan tyttärensä eli tämän sisaren. Poika oli suomettunut ja kieltäytyi. Saattoi olla niin, että poikaan oli tarttunut Suomen, tämän kunniattoman paskamaan pelkuruus ja kunniantunnon puute. Jos poikaa hirvitti vankilaan joutuminen, niin sehän oli todella turhaa, koska suomalainen vankila on suloinen lepokoti verrattuna kotimaan hirvittävään vankityrmään.
  Joka tapauksessa tyttären asianmukainen murhaaminen jäi hoitamatta. Se tuntui äidistä raskaalta pettymykseltä, jonka ajattelemisesta hän ei päässyt eroon. Masennus siitä seurasi, ja koska tilanteeseen ei saatu minkäänlaista äidin sydäntä keventävää helpotusta, hän oli päätynyt psykiatrin hoitoon.
  Keskustelin potilaan kanssa tulkin välityksellä. Potilas vuodatti puhetta kiihkeästi, ja hänen oli vaikea pitää kääntämiselle tärkeitä taukoja. Aluksi luulinkin ymmärtäneeni tarinan väärin, varsinkin, kun tulkki ei vaikuttanut järkyttyneeltä tai edes hämmästyneeltä.
  Taas piti huomata, miten kulttuurierot estävät lämmintä vuorovaikutusta potilaskontakteissa.
Empaattisuuden kykyni ylittyi.
  Tunnistin osaamattomuuteni noudattaa tavallista hoitokäytäntöä. Yleensä pyrin vaikuttamaan ongelmien syihin eikä vain oireisiin. Nyt pidin mahdottomana, että olisin pyytänyt potilaalta vinkkejä tyttären olinpaikasta, jotta olisin voinut käväistä hänet tappamassa.
  En hoksannut tiedustella oikeaoppisen kunniamurhan tekniikkaa. Pitääkö kohteelta viiltää auki kaulavaltimot ja henkitorvi? Riittääkö siisti tikarin pisto sydämeen?
  Kaulavaltimosta veri lentää 2-4 metrin päähän, joten sillä tavalla murhaamisessa pitää muistaa laittaa verenpitävä suojapuku päälle. Vai olisiko näin, että kunniamurhassa ansiokkaampaa on kastua yltä päältä vereen. Tämä kuvastaa näitä kulttuurieroja, joita kohdatessa länsimaisen lääkärikoulutuksen saaneelta erikoislääkäriltä menee sormi suuhun.
  Tunnustin potilaalle rajoittuneisuuteni. Suosittelin hänelle vain, että jatkaa masennuslääkkeiden syömistä. Jos potilas tekee valituksen huonosta hoidosta ja rasismista ja syrjinnästä, kyllä minä siihen jonkinmoisen selityksen rustaan.

.

Sielunvaellus on totta

Kalliopellon Manta ei uskonut hömpötyksiin. Sen tiesi koko kylä, ja kukaan ei koettanut Mantalle syöttää potaskaa. Mutta Leväperän Liisa yritti, kun naiset tapasivat Osuuskaupan pihassa. Lissu meni mutkain kautta asiaan: 
- Manta, sinä et usko sielunvaellukseen?
- Kappas vaan, Lissu! Kerran sinäkin olet oikeassa. Minä uskon siihen, mitä on. En muuhun. 
- Uskotko asiaan, kun sen omin silmin näet?
- Silloin se ei ole uskon asia, vaan totta. 
- Niinku sielunvaellus?
- Mitä höpötät! Tarkoitatko sellaista, että ihmisen sielu jatkaa olemassaoloaan toisena olentona kuoleman jälkeen? Siihen en ainakaan usko!
  Lissu oli varautunut vastustukseen ja esitti suunnitelman, jonka Manta hyväksyi naisellisen uteliaisuuden innoittamana. Ensi viikolla kylään oli tulossa erikoisasiantuntija, sielunvael-lustieteen maisteri Sebastian Höttölä. Hän tarjoaa syventävää sielunvaellustietoa 20 euron hintaan. Manta oli niin utelias, että päätti osallistua. 
 Hieman Mantaa huolestutti oman terveydentilan kestäminen. Pitääkö paikkansa että ihminen voi "kuolla nauruun", kun se hirveän hassua sattuu kuulemaan? Mitä jos kuolee nauruun, ennen kuin tietää, millaisia vaelluksia omalle sielulle on luvassa... Taas alkoi naurattaa.

  Sebastian Höttölä näytti yllättävän asialliselta. Sielunvaellusoppilaita ilmestyi kurssille 17 kappaletta. Myös he olivat järkevän näköisiä.
Kirkonkylässä järjestyi opetuspaikka helposti. Höttölä ohjasi opetuslapsensa lähimmälle pellolle, missä laidunsi hyvinvoiva lehmikarja. Hän kehotti huolellisesti tarkastelemaan ruohoa ahmivien nautojen peräosia:
- Lehmä on kaunis eläin, jolla on sielukkaat silmät. Nyt pääasia ei ole lehmä. Katsokaa mitä näette lehmän hännän tyven seudussa! Pientä liikettä.
- Se paskantaa! Komeesti tulee! sanoi kurssilainen. - Toi ei oo pientä liikettä!
- En minä sitä tarkoita, vaan pieniä lentäviä olentoja, jotka hyörivät lähellä lehmän peräaukkoa.
- Perskärpäsiä! huudahti kurssilaisten joukko kuorona.
- Näette siis omin silmin perskärpäsiä, Sebastian vahvisti.
- Joo. Turhaan huiskii lehmä hännällään, lisäsi yksi oppilas. - Kärpäset änkee sinne aina takasin! 
- Miks ne viihtyy perseen tuntumassa intohimoisesti? Manta kysyi. - Onhan niillä hyvää tuoretta ruokaa, lämmintä paskaa ruohikolla.
- Niillä on perskärpäsen sielu, vastasi Sebastian Höttölä. - Se on niiden perusluonne. Se pysyy.
- Niin taitaa olla. Mitä se todistaa sielunvaelluksesta??

  Sebastian ei ollut kouluttamisen aloittelija. Hän johdatti joukkonsa valtatien varteen bussipysäkille ja ryhtyi todistamaan sielunvaelluksesta.
  Kurssilaisten piti tarkkailla ohiajavia autoja. Liikenne oli vilkasta. Keskellä tietä oli keltaista sulkuviivaa, ohituskielto. Sebastian osoittautui erinomaiseksi opettajaksi: - Katsokaa miten toiset autot ajavat kohtuullisella etäisyydellä edellä menevästä. Ja toiset, miten ne ajavat?
Oppilaat keskittyivät. He huudahtelivat::
- Kattokaa! Toi auto ajaa melkein kiinni edellisen puskurissa!
- Nyt edessä ajava auto vilauttaa jarrua!
- Keltanen sulkuviiva loppuu! Eikä toi mee ohi! Mikä sitä vaivaa!
- Hei, tossa tulee seuraava, samanlainen. Miks se ajaa tollai?! Melkein kiinni!
  Sebastian pidätteli sanojaan. Kokeneena sielunvaelluskouluttajana hän tiesi, että oivallus putkahtaa julki, kun havaintoja kertyy. Muutaman minuutin kuluttua kurssilainen huusi:
- Ja taas tulee auto toisen perässä! Siinon meillä yks perskärpänen!
  Perskärpänen? Kaikki hiljenivät ja katsoivat huutajaa. Totta!
  Perskärpäsiä nuo edellisen auton puskurissa roikkujat ovat. Niillä on kärpästen intohimo lehmän peräreikiin. Liikenteessä lehmiä ei ole, ja peräaukon korvikkeena toimii pakoputki.
  Sebastian: - Perskärpäsiä havaitsemme jatkuvasti maanteillä. Perskärpänen ei aja muita nopeammin. Jos se joskus ohittaa, se pitää kovaa kyytiä, kunnes pääsee seuraavan perään kiinni. Siinä se pörrää 10 kilometriä. Se toteuttaa syvintä olemustaan, sieluaan.

Illalla kotituvassa Manta Kalliopelto hämmästytti Urho Kalliopellon niin, että tämä oli penkiltä pudota: - Kyllä sielunvaelluksessa jotain perää taitaa olla. Onneks sä, Urho, et ole perskärpänen.

Lääkärit keskustelevat runoilijasta

Sisätautilääkäri Ilmari Pulssinen ja tuttu psykiatri Janne Valkeeniemi tapasivat sattumalta. He ehtivät poiketa kahville.
- Mitäs olet viime aikoina puuhaillut, kysyi Ilmari.
- Olen alkanut harrastaa runoutta, Janne vastasi.
- Ihmeellinen sattuma! huudahti Ilmari. - Niin minäkin. Onko tietty runoilija erityisen kiinnostava sinun mielestäsi.
- No juu. Minä olen pohtinut Johan Ludvig Runebergia, psykiatri vastasi.
- Vielä kummempaa! Niin minäkin. Tiesitkö, että myös häntä nimitettiin Janneksi?

Tästä kehkeytyi vilkas keskustelu. Kahvi ehti jäähtyä moneen kertaan. Ensin psykiatrin piti kertoa, mitä hän ajatteli Runebergista.
- Lahjakas, ilman muuta. Mutta myös persoonallisuushäiriö, narsistinen ja huomiohakuinen. En sano pahalla. Tuskin kukaan suurmies on ihan normaali.
- Miten psykiatrisen diagnoosin perustelet?
- Osaksi henkilöhistorian vaiheitten mukaan. Katsos: puolison menestyksen estäminen, kiinnostus vieraisiin naisiin, ja ennen kaikkea Runebergin lähde!
- Onpa outo todistelu. Lähde?
- Joo. Harva haluaa saada runsastuottoisen lähteen nimetyksi itsensä mukaan. Runebergin lähde pulppuaa Ruovedellä, missä Janne vietti pari vuotta paossa kotikaupungin skandaaleitaan.
- Mitä sitten? kysyi sisätautilääkäri.
- Janne tutustui Suomen sodan veteraaneihin, kuten tiedetään. Nämä houkuttelivat hänet juomaan sahtia lähteen heleälle rannalle. Lähteen yli oli laitettu tukeva lankku.
Miehet huvittelivat kävelemällä vuorotellen lankkua pitkin lähteen toiselle puolelle. Sitten he loikoilivat nurmella, heittivät huulta ja runoutta, ja kittasivat sahtia. Arvaa sen, miten kävi. Ensimmäinen, joka putosi hirvittävän kylmään lähdeveteen, oli Runeberg. Siitä paikka sai nimensä. Mutta kerrohan sinä, mitä tuumaat Runebergistä.

Sisätautilääkärin ei tarvinnut miettiä hetkeäkään.
- Kakkostyypin diabetes ja siihen liittyvä aivoverenkierron häiriö.
- Oho! parkaisi psykiatri. - Miten sää muka ton todistat! Ilman laboratoriokokeita ja aivojen magneettikuvausta! Insuliiniresistenssikin keksittiin 100 vuotta myöhemmin.
- Runeberg sai aivoverenkierron häiriön nuorena, vain 59-vuotiaana ja halvaantui pysyvästi. Se on diabeteksen liitännäissairaus. Ja diabeteksen syntymisestä on vuorenvarmat todisteet.
- Ai ne on säilyny 150 vuotta? Missä muka?
- Joka puolella Suomessa kaupoissa. Tiedät varmaan Runebergin tortut? Pyöreitä, ruskeita. Torttuja myydään sesonkiluonteisesti talvella. Ne olivat Runebergin vakituista ravintoa.
- En vieläkään ymmärrä, sanoi Valkeeniemi.
- Sinä et ole lukenut tortun tuoteselostetta? Minä kerron. Rasvaa 19 grammaa/100 grammaa torttua, ja suurin osa siitä voita. 1800-luvulla kaikki rasva oli voita. Hiilihydraattia puolet, siis 50 g/100 g torttua! Suurimaksi osaksi silkkaa sokeria. Suolaa 3 g/100 g. Luokitellaan erittäin runsassuolaiseksi. Lisäksi karvasmanteleita, joissa on sinihappoa eli syaanivetyä.
- Vakuutit jo! Lopeta. Selvää on, että kun noilla tortuilla elää, saa muutamassa vuodessa diabeteksen. Mutta miten selität, että hän eli kumminkin 73-vuotiaaksi.
- Halvaus pelasti. Ja puoliso. Janne ei päässyt enää omin voimin torttukaapille. Ja Fredrika antoi syötäväksi vain kaalia ja porkkanaa. Mies laihtui. Diabetes haihtui. Runeberg protestoi runoilemalla niin kauheita värssyjä, että niitä ei koskaan julkaistu.

Mustat silmät, yötä tummemmat, kaikkein kauneimmat...veivät hurmioon

Vuosien varrella on kertynyt lempilauseita tai sopivuuslauseita. Yksi lause kuuluu näin: "Milloin tahansa voi tapahtua mitä tahansa". Onnistumme totuuden sulkemaan pois tietoisuudesta, jotta pysyisimme mukavasti levollisina.
  Eräs lehtiuutinen varmensi tuon mitä tahansa-ajatuksen. Muistan tapauksen pysyvästi. Turussa kirjaston alakerran lattia romahti, ja ihmiset tipahtivat kellariin. Kukaan ei loukkaantunut vakavasti fyysisesti.
  Jos ihminen on herkästi pelkäävää sorttia, varmaan viimeinen paikka, joka häntä pelottaa, on kunnallinen kirjasto. Ja siellä lattia pettää! Mihin maailmassa enää voi luottaa? Ei mihinkään.
  Elämä on heikosti hallittavissa. Täytyy koettaa järkevästi päättää, mihin on menossa. Silti kokee yllätyksiä. On muuan kauppa, jossa myydään kaloja. Kala tarkoittaa tässä muuta kuin sian tapaan kasvatettua teollisuustuotetta, jonka kauppanimi on lohi.
  Lähestyin kalaosastoa. Jähmetyin kalatiskin eteen, kun äkkiarvaamatta kohtasin katseen! Se oli vetoava, surullinen, nöyrä ja kuitenkin toivorikas. Kauniit silmät, joiden viesti minulle kuului näin: Ota minut! Älä jätä minua ties millaisten tumpeloiden armoille. Pyydän! Sinussa näen miehen, joka arvostaa naista.
  Jähmetyin uudestaan. Tässä seison, enkä muuta voi. Paitsi ostaa sinut. Olet naaras, jonka mies kohtaa harvoin. Mahapullerosi on äärimmäisen houkutteleva.
  Niinpä kalaosaston myyjä laittoi sen 1,3-kiloisen mateen pakettiin, jonka sain naurettavalla 10 euron kilohinnalla mukaani. Kotimatkasta en muuta muista kuin hokema itselleni: älä aja kameraan liian lujaa, älä aja kameraan...!
  Jos saisin mateita harva se päivä, tuskin niin kovasti innostuisin. Kaikki mikä on tavallista ja helppoa, tuppaa menettämään arvonsa. Edellisestä made-herkusta oli kulunut kaksi vuotta.
Olin oikeassa mateen mahasta, mätipusseista. Ne olivat komeat. Kyllä tästä lääkärin ammatista on jotain hyötyä siviilielämässä. Tunnistaa raskaana olevat mateet.
  Tein keiton, johon kuului pää, nahka ja lihakset, ja loppuvaiheessa maksa, josta varoitin Heleniä, että älä yritä multa vohkia sitä. Mää laitan mateen maksan ruispaahtoleivän päälle, ja mää sen syön! - Helen oli kadonnut keittiöstä madetta peratessani ja kuullessaan uhoamisen maksan syönnistä, kuulin olohuoneesta: - Ole hyvä vaan!
  Tämä made oli onnistunut elämään järven syvänteissäkin epäterveellisesti. Sillä taisi olla rasvamaksa. Minun tarkoituksiini, herkutteluun, maksa sopi mainiosti.
  Ihminen on julma. Mateen syntymättömät lapset olin mätipusseista lypsänyt ja laittanut pakastukseen. Suolasin mädin saman tien. Tasaantuu suolaisuus, nääs. Huomenna lapamadon munat mädistä ovat vainajia, ja herkuttelen huoletta. Mätiä, sipulia, smetanaa paahtoleivän päälle - ja lentoon lähtö! Se on lentomatka kulinaariseen taivaaseen!
  Taivaassa muistelen Hannu Taanilaa, radiotoimittajaa, jonka älyn leiskunnasta kaikki eivät tykänneet. Vuonna 1998 autoradiosta kuulin hänen kertovan madekeittonsa reseptin. Perille päästyäni jäin parkkipaikalle kuuntelemaan. Muistan sen paikan ja ne hetket 20 vuotta myöhemmin. En voinut mennä töihin ennen kuin kuulin Taanilan ohjeet loppuun.
  Huomenna hurmaan Helenin Taanilan madekeitolla. Elämässä on asioita, jotka ovat poliittisten ja muiden näkemysten yläpuolella.

Tämä tapahtui tietenkin ennen kuin Janne ja Helen erosivat. 

Miehen murhe jouluna, ja ratkaisu katastrofiluonteisessa tilanteessa

Joulunalusviikolla Janne Valkeeniemen yksityisvastanotto hiljeni. Hän varasi käyntiaikoja siltä varalta, että joku pitkäaikainen potilas yllättäen tarvitsisi apua. Jouluna hän oli mielellään töissä sairaalassa pari, kolme vuorokautta yhteen menoon. Vaimolle, Helenille se sopi, koska hänen jouluunsa kuului liuta sukulaisvierailuja. Oli kuitenkin muuan mutta, josta Helen muistutti: 
- Työnteosta jouluna voi syntyä ikäviä käsityksiä. Kaikki luulevat, että olemme vähissä varoissa, ja sinun on pakko joulunakin tehdä työtä.
- Mistähän kaikki tietävät, kuka sairaalassa päivystää?
Helen ei osannut tähän vastata, ja se siitä. Janne nautti sairaalajoulun tunnelmasta. Se oli hänelle perinne enemmän kuin perhejoulu. Jouluna hän katsoi paljon telkkaria päivystäjän huoneessa. "On mukavaa, että ihmiset kunnioittavat perinteitä. On pyhäpäivien ajan käytön perinteitä, haudoilla käyntejä. Jouluna kunnon ihmiset ja sukulaiset harrastavat joulukirkkoa. Joulurauhan julistusta kokoonnutaan katsomaan ja kuulemaan aattona klo 12, vaikka ohjelma on vuodesta toiseen samanlainen. Jos jumala on suonut - ja onhan hän. 
  Joulurauhan julistuksen ohjelman eroavuudet eri jouluina liittyvät pakkasen vaikutukseen puhallinorkesterin sointiin. Kovalla pakkasella torvet jäätyvät, ja suurimmista vaskisoittimista kuuluu pihinää. 
  Lämpimällä säällä rauhan juhlassa Porilaisten marssi raikuu. Sanat muistuvat mieliin. Mielikuvissa kalpa viuhahtaa ja leikkaa vihollisen kaulan poikki. Ennen ruumiin kellahtamista kumoon kaulantyngän valtimoista veri lentää metrien päähän. Hurme peittää maan. Isiksen teloittaja on kesy amatööri verrattuna joulurauhaa juhlistavalle uskonsoturille, hakkapeliitalle.   
  Ruokaperinteet elpyvät kerran vuodessa, vaikka porkkanalaatikkoa tai rosollia voisi syödä aina. Ennen vanhaan noudatettiin turvallisia lahjaperinteitä. Mitä-Missä-Milloin kuului välttämättömiin joululukemisiin.

Joulu jäi taakse, uusi vuosi tuli eteen. Valkeeniemen vastaanotolla potilaskäynnit lisääntyivät. Osaksi se aiheutui jouluna koetuista kärsimyksistä. Tapahtuneille Janne ei voinut mitään, mutta usein potilaat kokivat tärkeimmäksi, että heitä kuunneltiin. 
  Tammikuun vastaanotolla miespotilaan kertomus joulusta oli kovaa kuultavaa. 
  Tässä se on melko tarkkaan sananmukaisesti: 

- Seurasin pahaa aavistamatta joulurauhan julistusta. Kuvittelin, että minullekin tulee oikea joulu. Ei tullut. Tuli paha mieli. 
  Kun saa tärkeän, perinteisen lahjan, sen varsinainen arvo ei piile itse esineessä, ei ainakaan sen rahallisessa arvossa. Joululahjan saaminen todistaa toisten ihmisten kunnioituksesta tai peräti rakkaudesta. He tietävät, mitä läheinen tarvitsee ja odottaa. He haluavat täyttää tämän tarpeet. 

  Minulle perinteinen joululahjani merkitsee osoitusta siitä, että minua arvostetaan miehenä, perheeni päänä, ja sellaisena perheen jäsenenä, joka täyttää velvollisuutensa ilolla, laadusta tinkimättä. 
  Tohtori Valkeeniemi, olet sanonut, että ihmisen tunnettu motivaatiotekijä on hyvän suoriutumisen tarve. Mitä hyvänsä ihminen tekeekin, hänestä tuntuu hyvään tulokseen pääseminen paremmalta kuin että tulee homman hoitaneeksi heikkolaatuisesti, "rimaa hipoen".     Jos joutuu tekemään askareita surkeilla välineillä, se kiukuttaa. Impulsiivinen työn tekijä voi suutuspäissään heittää kehnon työkalun seinään. Tietokoneille se olisi usein ihan oikein, vaikka syypää ei ole kone vaan ohjelma. 
  Kun yksi ja sama riesa koituu ihmisen harmiksi toistuvasti, kielteinen reaktio voimistuu suhteettomiin mittoihin. Eikö sekin ole normaalia? Rupesin marraskuussa olemaan kypsä. Ajattelin että kestän, kestän. Olen kova jätkä ja kestän, koska jouluna saan lahjani. Sitten kaikki sujuu paremmin. 
  Jouluaattona sain muutaman paketin. Niiden ulkomuodosta tein ahdistavia päätelmiä: oikea lahja jää puuttumaan. Toivoin, että lahjani oli huumorimielessä kääritty vääränmalliseen pakettiin, ja avatessa paljastuisi iloinen yllätys! Ei. Koin olevani hylätty. Tarpeitteni tyydyttämisestä ei piitattu. Pyrkimystäni upeisiin suorituksiin ei näköjään arvosteta. Meinasin jouluillallisella menettää ruokahaluni - meikäläisellä tosi rankka reagointi!

Neljänä edellisenä jouluna olin saanut uuden oman tiskiharjan. Olin takuulla antanut palautetta, miten mieluinen lahja se on ollut. Pidin sen saamista myös tänä jouluna itsestään selvänä, eikä pälkähtänyt päähäni erikseen sitä pyytää! Saamari. Ei pitäisi puhua tästä. Iskee pettymys, harmi, turhautuminen, ja mitä negatiivisia tunteita ihmisellä onkaan. 
- Puhu vaan, kyllä se kuitenkin on hyväksi. Jos itkettää, sekin on sallittua, sanoi Valkeeniemi, ja lisäsi kommentin Suomesta suurena paperinenäliinojen tuottajamaana. Ja potilas jatkoi:  
  Jouluaattona kerroin perheenjäsenille pettymyksestäni. Eivät korviaan lotkauttaneet. Olisivat pahoitelleet kiihkeästi ja sanoneet, että hetikohta kun kaupat aukenevat, juosten menemme ostamaan kaksi uutta tiskiharjaa. Esimerkiksi sinisen ja valkoisen, kun olivat tulossa ne presidentin vaalitkin. 
  Oli turvauduttava salajuoneen saavuttaakseni arvostuksen perheemme päänä. Laitoin - mukamas kastikkeen tekemisen alkajaisiksi - paistinpannuun mötkäleen voita. Lähdin käymään ulkosalla - tekosyyn varjolla - ja "unohdin" pannun induktioliedelle. Odottelin pakkasessa viisi minuuttia kuin tulisilla hiilillä kun hiiltymässä oli pannu. 
  Ehtipäs kunnon käry käydä sisälle tullessani. Keittiö oli sinisessä savussa ja pannu tumman ruskeaksi palaneena. Perhe tuijotti telkkaria. Onneksi olin tullut palohälyttimen patterin ottaneeksi hyötykäyttöön. 
  Päästään pääpointtiin. Putsasin ja hinkkasin kärventynyttä pannunpohjaa vanhalla tiskiharjallani, joka meni kamalan näköiseksi. Pahoittelin - mukamas - vaimolle mustaksi muuttunutta tiskiharjaa, enkä paljastanut, että sen saisi siedettävään kuntoon pesemällä tiskikoneessa. On nääs kokemusta tiskiharjoista. 
  Vaimo ehdotti pontevasti, että hän ostaa minulle uuden tiskiharjan. Sanoin, että ei kai tässä muukaan auta. 
  Niin minä loppujen lopuksi sain hienon uuden oman tiskiharjan. Tunsin olevani herra talossa, mies, joka määrää - jos ei kaapin paikkaa, niin ainakin - millaisella tiskiharjalla hommat hoidetaan. Luottamukseni perheenjäsenten huomaavaisuutta kohtaan kärsi kolauksen. 

Kuultuaan traagisen tarinan loppuun saakka Valkeeniemi muisti tehtävänsä psykiatrina:
- Olen maininnut sinulle ennenkin, että pahoista kokemuksista voi olla hyötyä. Muistatko minkälaista se hyöty voi olla?
- Joo. Ensinnäkin viisastuu, ja samaa virhettä ei tee toiste.
- Miten sinä nyt sovellat oppimaasi?
- Laadin oman lahjalistan hyvissä ajoin ennen joulua. Tänä vuonna laitan listalle tiskiharjan lisäksi lattiamopin uuden vaihtopään. Kiitos taas, tohtori Valkeeniemi! Mihin minä joutuisinkaan, jos ei olisi tätä potilassuhdetta?
- Täytyy sanoa, että en minä tiedä, Valkeeniemi vastasi. - Toisaalta, ovat sinulla nuo ongelmanratkaisutaidot suurenmoisesti jo kehittyneet. 

Somefasismi

Jyrki Joensuu soitti Jannelle. Olisi taas tarpeen yksi konsultaatio. Janne vastasi tylysti, että hän ei ehdi noihin somejuttuihin perehtyä. Koeta pärjätä omillasi. 

Tässä sitä ollaan.

Etelä-Suomen Sanomissa julkaistiin 13.12.2018 mielipidekirjoitukseni, jossa huumorin keinoin koetin vaikuttaa tähän metoo-prosessiin, jonka oletan lopulta kääntyvän naisia vastaan ylilyöntien seurauksena. Se juttu on tällä palstalla edempänä.
  Someraivon puhjettua vastaanottopaikkani, Mehiläinen, lähetti Twiitin, jossa korostettiin sen vaalivan nollatoleranssia seksuaalisen häirinnän suhteen. Pidän twiittia virheenä, koska nollatoleranssi on itsestään selvyys, ja nyt syntyi vaikutelma, että tuon vakuuttaminen johtuisi minusta. Ymmärrän Mehiläistä. Somefasistit pakottavat pelkäämään.  

Mehiläisen johtaja soitti. Ehdotin, että tehtäisiin maineenpalautusselvitys. Se todettiin mutkikkaaksi. Sovittiin, että vastaanottoni loppuu nyt. Sehän oli loppunut jo kesäkuussa, kun 70 ikävuotta alkoi tulla täyteen. Mutta jotkut potilaani jäivät vaille hoitopaikkaa. Sovimme että jatkan vuoden loppuun. 
  Sovimme, että parasta on pitää matalaa profiilia. Lupasin olla julkistamatta asiasta mitään. 

18.12. ESS:n otsikko: Mehiläinen lopetti yhteistyön

Ymmärrän edelleen Mehiläistä. Somefasistit saattoivat firman ikävään asemaan. Juuri näin manipulointi toimii. Teet niin tai näin, he onnistuvat sen vääntämään vääräksi. Sekin on huonoa, jos ei tee mitään. Varminta on vain pelätä.

Saman lehden mielipideosastossa nainen Hollolasta väitti minun halventaneen naisia. Tämä on totaalista vääristelyä. Kirjoituksessani käytin käyttäytymisestä sanaa "sukupuolineutraalisti". Naisiin suhtautumisesta en kirjoittanut sanan sanaa. Mutta tuskin kukaan kaivaa alkuperäisen tekstin esille ja tarkistaa, onko tulkinta rehellistä.  
  Toinen kirjoittaja onnitteli minua saatuani kirjoitukseni muiden lehtien otsikoihin. Hetkinen! Minä en tehnyt mitään. Laaja julkisuus alkoi Elise Lientolan manipuloimasta FB-viestistä. Tämä kuuluu homman juoneen. Oman porukan tekosista syytetään vastapuolta, somefasismin uhria.  

Koko prosessi todistaa, että mainintani Lälläri-Suomesta oli totta. Ollaan niin herkkänahkaisia, että huumorin sävyttämään mielipidejuttuun reagoidaan näin. Tuli myös todistetuksi somefasistien vaikutusvalta. 

Mikä neuvoksi? Länsimaat ovat mainostaneet, että eivät alistu terrorismille. Suomessa ei saa alistua somefasistien painostukselle. 
  Lälläri-Suomen pitää muuttua maaksi, jossa kenenkään ei tarvitse pelätä mielipiteidensä vuoksi menettävän työpaikkansa ja maineensa mustamaalaamisen seurauksena. On mielenkiintoista, että tällainen tavoite pitää nostaa esille vuonna 2018. 
  Lälläriä on se että tilanteen on sallittu muuttuvan tällaiseksi. 
  On mielenkiintoista, että Bulgakov kirjotti Saatana saapuu Moskovaan-kirjassa "Pelkuruus on synneistä pahin". Kirjaa ei julkaistu Stalinin aikana 1930-luvulla, vaan vasta 1989. Pelkuruus toimi pitkään hyvin ja diktatuurin tavoitteet toteutuivat. 

14.12.2018  Janne Valkeeniemen konsultaatio,  "blogi"

Huolimatta siitä, että Janne Valkeeniemi oli jo ennen viimeistä onnettomuuttaan ollut epävakaa persoona, Jyrki Joensuu arvosti häntä. Jannen siekailemattomuus ja impulsiivisuus olivat monta kertaa olleet menestyksellinen tapa toimia. Nämä persoonallisuushäiriön piirteet olivat pelastaneet ihmishenkiä.

Jäi arvioitavaksi, kuinka paljon kaverin pää, aivot, olivat vaurioituneet hänen ajettuaan metsään. Silloin Janne joutui väistämään ajoväylän tukkineita rekkoja ajamalla tieltä ulos. Mikä tahansa oli parempi kuin törmätä rekan kovaan keulaan.
  Jos siellä olisi ollut peltoa! Silloin olisi tapahtunut vain, että mukkelis-makkelis, ja seurauksena mustelmia ja harmittelua. Mutta vastassa oli suomalaista metsää. Kuusipuita, isoja ja pieniä kiviä. Laskeutumisalueella oli myös sammalmättäitä. Sellaiselle Janne jäi makaamaan osuttuaan paksuun puun runkoon. Yamaha oli iskeytynyt viereiseen puuhun. Kohtaamisessa katkesi moottoripyörä eikä puu.
- Mikään ei minua voi murtaa, oli Valkeeniemi sanonut Jyrkille, joka ei sanonut, että älä höpise, kun olet luunmurtumia täynnä.
  Uhoaminen oli totta. Janne toipui ihmeellisesti. Hän kertoi kuulleensa ortopedian professorilta Sveitsissä, että yksityisyrittäjien luunmurtumat parantuvat muita nopeammin. 

Jyrki Joensuu joutui some-raivon kohteeksi kirjoitettuaan Etelä-Suomen Sanomissa mielipidejutun, jossa toi esille metoo-kampanjan paisumisen. Helposti Jyrki löysi parisataa tekstiä, joissa kiroilujen kera suositeltiin kourituksi ja hakatuksi tulemista, lääkärin ammatin lopettamista, hoitoon joutumista, häpeää ja työsuhteen purkamista eli potkuja. Viimeksi mainittu oli mahdoton vaatimus, koska Jyrki ei toiminut työsuhteessa, mutta lääkärikeskus tviittasi, että asia käsitellään sisäisesti. 
  Sukupuolten tasa-arvon nimissä ja miesten ylivaltaa ehkäisten Jyrkin vaimoa ohjeistettiin valvomaan, lue: sensuroimaan, miehensä kirjoittelua.

Jyrki soitti Janne Valkeeniemelle, jolla oli kokemusta kaunan, jäynän ja vihan kohteena olemisesta. Janne pyysi lähettämään alkuperäisen, raivon nostattaneen tekstin. 

Jyrki Joensuun mielipidekirjoitus on tässä:

Opiskelija läpsäytti

Ihmettelen, missä maailmassa puolisoni ja minä olemme eläneet ja töitä tehneet. Tämä metoo-ilmiö on niin outo. Emme ole tehneet häirintähavaintoja yhteensä 140 vuoden aikana. 
  Lukiessani ESS:sta valtuuston itsenäisyyspäivän hirveästä tapauksesta tajusin. En ole osannut tulkita oikein.
  Henkistä sokeuttani kuvaa tositapaus 1980-luvun alusta. Toimin tuolloin sairaanhoito-oppilaitoksen lääkärinä muutaman vuoden ja tein kaiken silloisten virallisten ohjeiden mukaan. Koska ajankohta oli mikä oli, käytän nuorista naisopiskelijoista loukkaamatonta nimitystä tytöt.

Tytöille piti tehdä terveystarkastus. He valmistautuivat siihen toisessa tilassa, riisuivat pikkuhoususilleen ja laittoivat vain valkoisen kaavun ylleen. Vuoronperään he tulivat lääkärin vastaanottohuoneeseen, heittivät kaavun yltään, ja minä tein tarkastuksen. Ehkä rinnat paljaina esiintyminen oli heille häirintää, tai se oli häirintää minua, nuorta miestä kohtaan. Ajatelkaa, 20 nättiä naista, 40 rintaa näytillä.

Lääketieteellisesti opiskelijoiden tutkimus oli yhtä älytön kuin kuppakoe, joka näille Suomen terveimmille tytöille tehtiin. Täytyi noudattaa 1940-luvun perinteitä.
  Pidin myös luentoja oppilaitoksessa. Muista erään tytön, joka oli aktiivinen kyselijä ja kyseenalaistaja. Pikkuisen kapinallinen, nääs. Jotkut opettajat kauhistuvat sellaisia oppilaita, mutta minusta he ovat opetustyön suola.
  Tämä nuori nainen oli myös terveystarkastuksessa. Tutkimuksen jälkeen kirjoitin tarkastuksen tietoja pöydän ääressä. Tyttö tulikin viereeni seisomaan, ja kääntyessäni hän täyteläisillä tisseillään läpsi minua kasvoille, edestakaisin, läps-läps. Ei sattunut! Ei edes henkisesti. Hän sanoi: - Etkös meinaa tutkia näitä ollenkaan?
  Hän teki kelpo uran sairaanhoitajana. Teimme onnistuneesti yhteistyötä 2000-luvun alussa. Tänään, Etelä-Suomen Sanomia lukiessa tajusin, että minun olisi pitänyt järkyttyä! Tulin tisseillä pahoinpidellyksi! Olisin tarvinnut tissikontaktin aiheuttaman trauman terapiaa!   
  Käsittämättömästi olen pärjännyt pinnallisesti terveenä kaikki nämä vuodet!
  Nyt joku voi ajatella, että koetan vähätellä näitä metoo-juttuja - ja hän on oikeassa. Tästä maasta on kehkeytynyt henkisesti ja fyysisesti Lälläri-Suomi, jossa ei saa mulkaista himokkaasti, ei murjaista vitsiä, eikä vilauttaa edesmenneen pahisvaltion lippua. 
  Todelliseen elämään kuuluu rehevyys ja rehellisyys. Työpaikkojen ilmapiirit kohenisivat, jos siellä otettaisiin käytteen kaikille sallittu, ystävällinen taputtelu peffalle. Sukupuolineutraalisti tietenkin. Ei takapuoli siitä mene rikki. Jos se sujuu hyvin, ihmissuhteiden lämmittämistä voisi laajentaa tissiläpsyttelyyn. Kokemuksesta voin sanoa, että se oli kivaa. 

Jyrki Joensuu
Yleislääketieteen ja psykiatrian erikoislääkäri
Hämeenkoski

Jannen konsultaatio

Janne Valkeeniemi soitti vartin kuluttua. Varmistui, että kolari ei tärvellyt hänen aivojaan. Alkoi erittely, joka tähän taltioidaan tiivistetysti.

- On kovin tuttua ja tragikoomista, että esiinnyit lääkärinä, joka onkin ihminen. Virheesi alkaa jo sanavalinnoista. Lääkäri ei puhu tisseistä. Asiallisuutta, pliis. Ne ovat sukupuolineutraalit maidonerityselimet. Opiskelija läpsi sun naamaa kahdella maidonerityselimellään. Muuten, mikset väistänyt?
- En ehtinyt. Hölmistyin täysin.
- Okei, olihan se vähän yllättävä tapaus. Ei mulle ole sattunut koskaan. Palataan sun tekstiin. Kokonaisuutena se ei ole lääkärille tyypillistä. Rikoit normin. Ihmiset haluavat säilyttää lääkäristä erilaisen, oman illuusion.
- Niinku pappi, poliisi, kansakoulun opettaja?
- Just niin. Ne ammattilaiset eivät ole ihmisiä. Jos ne tekee jotakin koodistaan poikkeavaa, ihmiset suuttuu. Sää suututit yllättämällä lukijan kirjoituksen poikkeuksellisella tyylillä.
- Ei kai tuo riitä silmittömään vihaan?
- Ei. Teit vielä pahempaa, kun nöyryytit lukijoita, Janne selitti.
- Häh! Mää en kirjottanu kestään ilkeästi. Ja huulenheitto lopussa oli ehdottomasti sukupuolineutraalia. Mun huumori oli herttaista!
Valkeeniemi oli eri mieltä:
- Huumori tekee kipeää, kun ihminen tajuaa, että tässä on nyt jotain mitä hän ei kykene ymmärtämään. Muistanet, kun juttelimme Lin Jutangista?
- Siitä on juteltu niin paljon. Mitä tarkoitat?
- Kirjassa Maallinen onni tämä hymyilevä kiinalainen kirjoitti, että huumori on älykkyyden korkein muoto.
- Niin se taisi olla, mutta mistäs some-raivoojat tuon tietäisivät?
- Ei ne niin tyhmiä oo, ettei ne hoksais että ne on tyhmiä! Semmonen tuntuu kurjalta!
- Janne! Sun piti auttaa mua. Jos mää ton kirjotan, mää joudun uuden raivon kohteeks!
- Ja mää huamaan, että sää rupeet puhuun tamperetta. Hianoo. Mutta on viä yks juttu. Sun kirjotus väännettiin palveleen poliittisia päämääriä. Sillon on yks hailee mitä sää kirjotit, kuhan se vaan käytetään hyväks, esimerkiks kansanedustajaks pääsemisessä. Omissa kannattajissa kiihotetut tunteet viä niiltä lopunki järjen, ja sitte ne agitoi muita, ja kaikki äänestää oikein. Ne on nääs sopuleita. 
- Sanon viä että on sulla älli tallella. Ja leukamurtuma on niin parantunu, että puhetta tulee kuin vettä vaan.
- On viä yksi juttu, Janne jatkoi ilmeisesti kehujeni innoittamana. - Sää tuut menettään tyäpaikkas. Sulle käy justu niinku mulle siinä kirjassa. Onks tää sitä kohtalon ivaa? Vai koitaks sää toteuttaa sen kirjan tarinan?
- Mää ymmärrän, että toi on huumoria! Janne! Jos mää en tuntis sua, tota luulis paranoidiseks psykoosiks.
- Ja tamperetta tulee ku vettä vaa. Mulla on suhu hyvä vaikutus. 

Suru

Tämä on maailmanhistoriassa ensimmäinen Jyrki Joensuun kirjoittama blogi.  Ehdotan, että otat lakin päästä sen edessä. Tämä on Jyrkin tekstiksi totista, ja harkitusti. Voidaan jatkosta sanoa, että ei ne sen ensimmäisen jälkeen sen surkeammiksi tulleet.

Monenmoista surua on ihmislapselle suotu. Banaalimmin ja todemmin on vaikea aloittaa blogi-sarjaa. Surulla en tässä tarkoita pikkujuttujen seurauksia, joskin surun yksilöllisyyteen kuuluu, että se mikä toiselle on vähäinen menetys, voi toisesta tuntua maailmanlopulta.

  Ymmärretään, että läheisen ihmisen menettäminen tämän kuollessa on surun aihe. Tärkeän, rakkaan ihmisen voi menettää muutenkin.   

  Maailmassa eniten laulujen aineksia tarjoavat lemmensurut. Joku on listannut surullisimmaksi lauluksi "Viimeisen kerran katson Dnepriin, ennen kuin lähden..." Se täytyy kuulla Tapio Rautavaaran hyyvin hiiitaasti laauuulamaanaa. 
  Varmuuden vuoksi kerron, että tuo Dnepr on joki eikä moottoripyörä, jonka laulaja joutui myymään. Tämä ei ole vitsi. Peräänajonsa jälkeen Janne Valkeeniemi murehti ambulanssissa Yamahaa, joka jäi kadulle vakavasti loukkaantuneena makaamaan. Hän hommasi Yamahaa hoitoon, mutta sairaanhoitaja ambulanssissa valisti, että Yamaha joutui ruumishuoneelle. 
  Ennen kuin Janne tiesi, miten pahasti oli loukkaantunut, hän suri imagoaan, koska "peräänajo on kusipäiden kolarityyppi". Ja sen hän oli tehnyt. Menetys, osaamisen katoaminen, hitto! 

Janne Valkeeniemi Lääkäri, ihminen alku on pyhitetty häpeälle, maineen menetykselle ja sen musertaville henkisille seurauksille. Päähenkilöä nöyryytetään sortamalla hänet naama edellä mutakuoppaan kuin kuningas Kustaa II Aadolf konsanaan.

Jannen taistelu surun oireita vastaan alkoi lapsuudessa äitinsä kohdussa. Hän menetti vanhempansa ennen kuin yhteiselämä heidän kanssaan oli alkanut. Tämä surun asetelma on erilaisuudessaankin samantapainen kuin ihmisillä, jotka menettävät läheisensä vaikealle sairaudelle, esimerkiksi tämän dementian vuoksi.
  Silloin tärkeä ihminen on elossa, olemassa, mutta todellista yhteyttä häneen, omanlaiseensa persoonaan ei ole. Yhteys tähän ihmisraunioon syntyy jatkuvista velvoitteista, hoitamisesta, huolehtimisesta. Rakkaus voi silloin vääntyä jopa vihaksi, josta ei kehdata kertoa kenellekään.
  Jannen vanhemmat olivat olemassa ennen kaikkea vaatiakseen pojaltaan ylpeilyn aiheiksi kelpaavia suorituksia. Niitä syntyi, mutta ei koskaan tarpeeksi. Sellaisessa suhteessa rakkaus oli kateissa, ja hyväksytyksi tuleminen oli kaupankäyntiä. Lapsen maksuvälineenä olivat ne suurenmoiset suoritukset. Lapsi menetti lapsuutensa. Surun aihe sekin.
  Ehkä lapsi kärsisi vähemmän, jos hän ei ympärillään näkisi muita lapsia, joiden vanhemmat suhtautuvat heihin toisin, aidosti rakastaen.
  Jannen pelastus, suuri lohtu oli epävirallinen kasvatusäiti Siiri.
  On sanottu, että yksikin turvallinen, vakaa, lämminsydäminen aikuinen voi estää lapsen henkisen kehityksen menemisen pahasti pieleen. Jonkin verran Janne vaurioitui, ja lääkärinä hän diagnosoi itsellään epävakaan persoonallisuushäiriön. Jotkut Jannen työtoverit ja elämänkerran lukijat ovat tulkinneet sen narsistiseksi häiriöksi. Surusta (tai surun kanssa) selviytymiseen, suuren menetyksen kohdatessa, tilanteen alussa ja pahimmassa vaiheessa ei ole muuta keinoa kuin koettaa saada aika kulumaan.
  On kärsittävä ja sallittava itsensä ottaa vastaan myötätuntoa ja henkistä hellyyttä. Suru on kipua. Siirin luona Janne koetti hillitä itkuaan, jonka yölliset raajojen kivut aiheuttivat. Kun hän ei enää niitä kestänyt, hän kömpi Siirin vuoteeseen. Maailman suurimman hellyyden hän löysi sieltä, Siirin täyteläisistä tisseistä. Niiden pehmeyteen ja lämpöön sai lapsi painaa kasvonsa ja antaa kyyneleidensä sulaa.
  Emme tiedä, omaksuiko Janne Valkeeniemi näistä fyysistä kokemuksistaan sen rajattoman läsnäolon taidon, jota hän hyödynsi silloin, kun hän ensi kerran istui kuolevan miehen vuoteella Anna Seiler-Hausissa.
  Ihmiset karttelevat joskus surevia tuttavia ja ystäviäkin, koska he pelkäävät, että eivät osaa "olla oikein", eivät löydä oikeita lohdutuksen sanoja eivätkä äännä niitä oikein. 
  Myös Valkeeniemi lääketieteen opiskelijana ahdistui, koska potilas Anna Seilerissa oli ranskankielinen, ja Jannen kielitaito oli heikko. "Mitä osaan sanoa?! Mitä sanon? "
  Janne huomasi, että hänen ei tarvinnut muuta tehdä kuin olla läsnä. Silloin ei ohjeita antanut järki, vaan vaisto. Vain sydämellään näkee oikein, sanottiin Pikku Prinssissä. 

  Ihminen Valkeeniemen suurimmat surut johtuivat nuoruuden rakastetun menetyksestä. Hän kadotti naisen, Maritan myötä ihmisen, jolta oli luonut hänessä hyväksytyksi tulemisen kokemuksen voimakkaammin kuin koskaan.
  Kai se teki hänet herkäksi, ja herkästi raivokkaaksi. Erimielisyyksien käsittelystä tuli hänelle kysymys hyväksymisestä.
  Siksi välirikko uuden rakastetun, Tiinan kanssa tuntui kamalalta. Kaiken kukkuraksi heidän sovittamattoman riitansa syy oli umpityperän epäromanttinen: Janne oli peräänantamaton vaatiessaan tieteellisen tutkimuksen rehellisyyttä. Näin hän menetti naisen, mutta myös uskonsa luotettavana pitämänsä ihmisen moraaliin. Surun syy voi olla kyvyttömyys ratkaista pohjatonta ristiriitaa. 

  Lääkäri Valkeeniemelle kehittyi tavoitteeksi tukea potilaita eli ihmisiä löytämään heidän omakohtaisesti "hyvä elämänsä".
  Pahimpia suruja oli kuolevan ihmisen ymmärrys siitä, että hän oli tullut eläneeksi täysin väärin, vastoin kaikkea sitä mitä olisi halunnut. Sen tajuaminen oli hirveä menetys, josta suremalla toipumiseen ei ollut mahdollisuutta. Aika loppui.
  Sen vuoksi hyvää elämää piti miettiä ajoissa. Se oli menetyksen ehkäisyä. Surun ehkäisyä. 

"Mun nenälle ei käryttäjät hypi"

Tupakoimattoman vatsaisku

Intimiteettisuojan nimessä ja koston mahdolliselta kostamiselta (ei sanaleikki, selviää lukiessa) päähenkilöä suojataksemme hänestä käytetään tällä kerralla etukirjaimia, JV.
  JV junaili kesällä 2017 tavallista enemmän ja säännöllisesti. Työmatka maanteitse oli niin yksitoikkoinen, että JV ei viitsinyt ajaa Yamahalla tätä 90 km pätkää.
  Tuolla tylsällä tiellä JV:n ainoaksi iloksi oli jäänyt autojen ohittelu. Mutta JV tunsi sääliä autonkuljettajia kohtaan. JV ajatteli, että autokuskien ohitetuksitulemiskokemus häkellytti heitä. VUH! Mikä se oli, se mikä vasemmalta vilahti ja katosi? Se oli JV moottoripyörällä. Kun automies tajusi tämän todellisuuden, hän ahdistui tai suuttui.
- Perfektioidaan psykologista aspektia.
- Mitä se tarkoittaa? ärähti Janne Valkeeniemen tekstejä viimeistelevä Jyrki Joensuu.
- Emmää vaan tiä, mutta eiks kuulosta hianolta, vastasi tarinan isä ja syntipukki, Valkeeniemi.
- Perfektoi nyssitte, vaati Joensuu, johon Valkeeniemen kanssa pitempään jutellessa tarttui tampereen kiäli.
- Kuules. Autoilijaraukat jurnuttaa peltilootissaan nopeusrajoitusten mukaan. Automaattinen vauhtivalvonta ei nappaa motoristia. Valvontakamera nappaa kuvan, mutta sen perusteella ei voi sakottaa prätkäjätkää. Mää säälin virkahenkilöitä, jokka tyäkseen kattoo kuvia ylinopeutta ajavista moottoripyöristä. 

Janne oli metsään ajamisensa jäljiltä edelleen kurjassa kunnossa. Hän tarvitsi aikaisemmin tapahtuneiden terveyskasvatusoperaatioidensa kirjoittamisessa apulaista, Jyrkiä. Sellaisen raportoinnista oli nyt kysymys. 
  Toisella paikkakunnalla töissä käyvä JV oli siirtynyt väliaikaisesti VR:n kyytiin. VR torjui matkustajamäärän kasvua parhaansa mukaan. Lipunmyynnistä VR teki mahdollisimman vaikeaa, ja osittain lopetti sen kokonaan. Sitkeisiin suomalaisiin junan käyttäjiin VR:n vastarinta ei tepsinyt.
Junamatkoillaan JV ulkopuolisesti tutustui hänelle tuntemattomaan matkustajaan, joka sattui matkailemaan samoilla asemilla ja samaan aikaan kuin hän.
  Tämä vieras herra käyttäytyi huonosti. Aina kun asemalaiturilta käveltiin alas portaita, hän sytytti pahasti haisevan savukkeen. Välillä hän savutti vielä rajummin sähkötupakalla. Hän haistatteli kanssaihmisille, kirjaimellisesti!
  Toistuva kulkeminen hänen perässään savupilvessä alkoi ärsyttää JV:a. Kuinka kummassa tyyppi aina ehti poistua junasta nopsasti? Tupakanhimo innoitti miestä?
  JV alkoi miettiä vastatoimia. Hän ei uskonut sanalliseen valistukseen. Muistossa oli takavuosilta valtakunnallinen sakki, joka nimesi itsensä "Huomaavaisiksi tupakoitsijoiksi ry". Ne kirjoittelivat lehdissä tupakointinsa vapauden puolesta. Tollaiset heput puolustautuivat ja väittivät, että rautatieaseman portaikot olivat tavallaan ulkotilaa kuin kerrostalojen parvekkeet.
  JV keksi vatsaiskun. Hän alkoi valmistautua sen käyttöön. Hänellä oli kolme yliopistotutkintoa, ja hän tiesi, että ei mikään korkeatasoinen suoritus onnistu tosta vaan. Pelkästään lääkärin perustutkinto oli vaatinut seitsemän vuoden ponnistelun.
  Sisätautilääkärinä hän tunsi ruoka-ainekset, jotka sopivat aseen lataamiseen. Hän teki menestyksellisiä kotikokeita, kunnes taitotaso tosipaikkaa varten oli hankittu.
Sitten hän alkoi vaania aseensa laukaisun mahdollisuutta rautatieasemalla. Pahus! Tupakkamies onnistui junan pysähdyttyä asemalla vielä vaan, monta kertaa, pääsemään edelle niihin portaisiin. Polvien nivelrikko verotti JV:n hyökkäyksen nopeutta. Tässä lajissa ei tunnettu tasoituksia.
JV:n oli tukalaa istua junassa ladatun aseen kanssa ja odottaa mahdollisuutta iskuun, kun asemalle päästiin. Sen harvan kerran kun JV ehti portaisiin ensimmäisenä, ase ei lauennut. Se ei ollut varmatoiminen. Jos laukaisun suoritti liian pakotetusti, oli riski että ammuksen ideaalisesti kaasumainen koostumus muuttuu kiinteäksi. Siitä seurasi omanlaisiaan ongelmia. Tästä huomaamme, miten jokin suoritus on teoriassa yksinkertainen, ja sen käytäntöön soveltaminen on vaikeaa.
  Laukaisun ajoitus oikealla hetkellä ei ollut ainoa pulma. Tavallisen latauksen purkaminen oli oma ongelmansa tuloksettoman aikomuksen jälkeen. Oli hankalaa saada se hoidetuksi asemalla ihmisvilskeessä äänettömästi ja muutenkin huomaamattomasti.JV:n työmatkojen ajanjakso tällä etapilla oli päättymässä. Jäikö koston riemu saamatta, ja - ennen kaikkea - terveyskasvatus tarjoamatta?
  JV oli viimeisenä matka-aamunaan erityisen perusteellisesti latautunut. Osaamista alalla oli harjoitellessa kertynyt. Itseluottamus oli OK.
  Juna pysähtyi asemalle. Matkustajavaunujen ovet avautuivat. Jännitys väreili ilmapiirissä, jossa ei vielä ollut havaittavissa erikoista.
  JV oli kytännyt junavaunun ovella ja ehti ensimmäisenä ulos. Tupakkamies jäi portaiden yläpäähän kaivelemaan taskujaan. Näin Janne - eiku Jarkko, tietenkin - pääsi edelle portaisiin. Hän suuntasi kulkunsa tupakoitsijan edelle.
  Mies sai tupakkinsa savuamaan ja alkoi laskeutua portaita JV:n perässä.
  JV riemuitsi: - Mihinkään et pääse pakoon! Nyt isku tulee, senkin saakelin käryttäjä!
  Portaiden puolivälissä Valkeeniemi - eiku Varmaperä, sehän se oli! - laukaisi aseen.
  Se oli hirvittävän äänekäs, moukuva, raikuva, pärisevä ja myrkyllisen rikinkatkuinen, kaikin puolin ylipitkä ja ylileveä pieru. Superpieru potenssiin kolme, sanoisi pieruista väitöskirjan tehnyt tiedemies.
  Betoniseinäisessä portaikossa kolkko kaiku voimisti superpierun äänen, ja se osaltaan vahvisti kammottavaa kokemusta. Tästä oli, kuulkaas, pieruhuumori kaukana! Portaikossa sillä hetkellä liikkuvat muut ihmiset ryntäsivät joka suuntaan pakoon JV:n kaasuiskua.
  Kuten JV oli suunnitellut, ilmavirta portaikossa kuljetti suurenmoisen kaasulatauksen, pilven suorastaan, tupakkamiehen naamalle. Mies pysähtyi lamaantuneena. Hänen silmäteränsä laajentuivat kauhusta. Tupakka tipahti kädestä. Jalat tutisivat. Sydämessä tuntui rytmihäiriöitä.
  Tupakkimies tarrasi oikealla kädellä kaiteeseen ja vasemmalla kädellä hän hapuili taskusta kännykkää, mutta hyvänen aika, ymmärtää sen jokainen, eivät nämä molemmat pyrkimykset onnistuneet samanaikaisesti.
  Mies kykeni priorisoimaan. Itsensä varjeleminen kaatumiselta suin päin kovaan portaikkoon, kehon tukeminen pystyasentoon oli ykkösjuttu, ja kännykkä... se joutui ties minne. Taisi pudota. Hänellä ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia näpytellä kännykällä hätänumeroa.
Ei mies hätänumeroa muistanut. Hän pystyi vain ajattelemaan että "Siinä oli ykkösiä ja kakkosia, mutta kuinka monta ja missä järjestyksessä? Ja mitä väliä numeroilla, kun ei ole puhelintakaan. Pääasia on pysyä elossa.
  Oli koittanut koston hetki. Alemmilla portailla seisova JV kääntyi miestä kohti ja sanoi hitaasti kumealla äänellä:
- Tää on, sää senkin haisupesä, tupakoimattoman vatsaisku. Mä olen kaksi kuukautta haistellut sun käryjä. Tupakansavu aiheuttaa astmaa ja syöpää. Pierusta ei kukaan ole sairastunut. Ei ainakaan vielä.
  Jos sää jatkat täällä viattomien kansalaisten lähistöllä tupakointia samaan malliin, mää tuun uudestaan. Ja sillon mää piären niin että sulta on nirri pois. Moikka!JV jatkoi omaa kulkuaan Kouvolan psykiatrian poliklinikalle, ja tupakkamies...
- Jyrki! Ei tota pitäny sanoo! Että mihin mää menin! äkseerasi Janne Valkeeniemi tunnollista sihteeriään.
- Miks sää sitte sen kerroit? Mistä mää aina tiän, mihin mää paan sun urotöittesi raportoinnille rajat?
- Ei se ollu mikää urotyä. Mää harrastin terveyskasvatusta.Kuten samoilla reiteillä liikkuvat matkantekijät ovat huomanneet, mies lopetti tupakoinnin rautatieasemilla ja 100 metrin etäisyydellä niiden ulkopuolellakin. Mies hankki turvalaitteekseen kaasunaamarin, jota kuljetti salkussaan, mutta sille ei tullut tosipaikan tarvetta. Ei savuja - ei pieruja. Ei Jannea - ei terveyskasvatusta julkisilla paikoilla.
- Terveysvalistus tehoaa, kun keksitään sopivat menetelmät, sanoi tohtori Valkeeniemi luettuaan tapauksesta lehdestä.